Joulua ja uutta vuotta

 

Heipä hei! Täällä onkin ollut viime päivät hiljaista! Se johtuu täysin siitä, että täällä on keskitytty 100% perheeseen. Jouluun mielestäni kuuluu se, että puhelimet ja tietokoneet pysyy jossain kaukana äänettömällä ja keskitytään ollenaiseen, edes kerran vuoteen. Tästä syystä kuvasaldokin on jäänyt aika minimaaliseksi. Olen myös nyt viimeisiä päiviä hoitovapaalla ja olen siksi halunnut nauttia näistä hetkistä täysin siemauksin. Tuntuu samaan aikaan niin haikealta, kuin myös jännittävältä palata takaisin työelämään. Haikealta siksi, että en saa viettää enää niin paljoa aikaa yhdessä tyttäreni kanssa… Onneksi pääsen aina suhteellisen aikaisin töistä kotiin (16-17), joten iltaisin jää sitten hyvin aikaa vielä touhuta ja onneksi on viikonloput. 🙂 Vaikka päällimmäiset fiilikset tällä hetkellä onkin haikeat ja vähän surullisetkin, niin en silti voi kieltää, etteikö töihin paluu tuntuisi myös hieman kutkuttavalta. Ihan kiva palata takaisin “aikuisten” maailmaan. 🙂 Lisäksi mieltäni helpottaa se, että tiedän, kuinka tyttäreni nauttii ikäisestään seurasta! Hän kaipaa sitä jo älyttömän paljon. Tämän huomaa aina, kun käymme paikoissa, jossa on samanikäisiä lapsia. Joten uskon hänen sopeutuvan päiväkoti elämään todella hyvin. Vaikka varmasti aluksi tuleekin itkuja yms. Onneksi hän saa viettää vielä yhden kuukauden isänsä kanssa kotona, kun mieheni pitää isäkuukauden nyt tammikuussa! ❤

Uskomatonta, että huomenna on viimeinen päivä tätä vuotta! Tämä vuosi hurahti niin nopeasti. Me juhlimme uutta vuotta tänä vuonna hyvin rauhallisesti kotona. Käymme vanhempieni luona syömässä, mutta ei mitään sen kummempaa. Olimme sen verran monta päivää reissussa joulun aikaa, että mukavaa saada olla vain kotona. Uuteen vuoteenhan kuuluu aina tottakai uuden vuoden lupaukset. Tai itse ajattelen enemmän uuden vuoden aikomukset. Ajattelinkin tästä tehdä ihan oman postauksen. Eli siitä, mitä minä en lupaa, vaan mitä minä aion tehdä vuonna 2018. 😉

-Rosa

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s