Ruokapöydän uudet tuolit

6241744000_img_01866241744000_img_01796241744000_img_0183

Hyvää maanantaita! Meillä on melkoisen puuhakas koti viikonloppu takana.. Ollaan päätetty, että tänä jouluna ei stressata joulua, vaan nautitaan siitä. Joululahjat alkaa olla hankittu ja paketoitu. Muutama lahja puuttuu enään ja nekin haetaan tällä viikolla. Viime viikonloppuna aloitettiin tekemään joulusiivousta. Näin ilmeisesti on moni muukin ajatellut? Nimittäin, kun lauantaina vietiin matot pesulaan, ilmoitettiin sieltä, että nämä saa sitten viikon päästä täältä! En ole aiemmin odotellut mattoja noin kauaa pesulasta, mutta eipä siinä mitään, pääasia että jouluksi saadaan puhtaat matot kotiin. 🙂 Mies pesi saunan, kylppärin ja kodinhoitohuoneen ja minä olen käynyt lähes kaikki tämän huushollin kaapit läpi. Miten sitä turhaa tavaraa kertyykään niin salakavalasti aina..? Vielä yksi (iso) lipasto täytyisi käydä läpi ja tiedän jo nyt, että siihen tarvitaan useampi tunti, että se on siisti.. Noh, se on tämän illan projekti, kun mies on tullut töistä ja kaitsee tuota meidän energiapakkausta sen aikaa, että mami saa siivota rauhassa. 😀

Sitten itse asiaan! Eilen haimme meille uudet ruokapöydän tuolit. Edelliset oli jo niin huonossa kunnossa, että ne oli suoraan kaatopaikalle sopivaa tavaraa. Niistä tuli mm. nastoja läpi yms. Tuolit olivat ainoastaan vuoden vanhat, mutta niin surkeaa laatua kaikinpuolin, että huh huh! No, ne oli jotkut halvat ale tuolit silloin, mutta silti olisi vähän odottanut pidempää käyttöikää niiltä.. Joka tapauksessa, mieheni huomasi sunnuntaiaamuna telkkarista Jysk:in mainoksen näistä tuoleista ja lähdimmekin melkein siltä istumalta hakemaan niitä. Onneksemme niitä oli varastossa juuri 4 kpl:tta ja saimme ne heti mukaan. Nämä ovat ihanan jykevät, mutta myös kevyet siirtää. Lisäksi suurin osa istuin osasta on muovia, joten yksi iso plussa lapsiperheeseen. Muovi on paljon helpompi pitää puhtaana, kun vertaa keinonahkaa, jota useimmissa tuoleissa käytetään. Nimimerkillä kokemusta on! Lisäksi pidän todella paljon noista tuolin jaloista. Tällaisia tuoleja näkyy tällä hetkellä melko paljon eri huonekalukaupoissa ja sisustuslehdissä. Kyllä nyt kelpaa istuskella. 😉

Tämä viikko on täällä yhtä juhlaa. Huomenna meillä on työpaikan pikkujoulut. Nellyn tilaus on viivästynyt ja jännitän todella paljon tällä hetkellä, ehtiikö sieltä tilaamani mekko huomiseksi… Postin mukaan se pitäisi olla tänään klo 18 mennessä täällä, mutta never know… Jos ei ole, niin aamulla juostaan sitten kauppoja läpi. Meillä on tiedossa entistä hienommat, gaalamaiset pikkujoulut Suomen täyttäessä 100 vuotta. Näistä on myös tulossa erittäin isot juhlat, sillä koko organisaatiomme saapuu tänne. (En siis työskentele missään ihan pienessä yrityksessä.:) Itsenäisyyspäivänä sitten juhlitaankin meidän Suomea, mutta myös uusia ylioppilaita. Serkkuni sai lukiourakan päätökseen, joten keskiviikkona juhlimme häntä! 🙂 Ja koska eihän tässä ole vielä tarpeeksi juhlaa tälle viikolle, niin lauantaina pääsemme vielä juhlimaan siskolle ja hänen miehellensä pikkujouluja. 😀 Vaikka nykyään viihdyn todella paljon kotona, niin on kyllä ihan mukavaa, kun välillä on vähän jotain spesiaalia. Etenkin lauantaita odotan jo innolla, kun päästään mieheni kanssa yhdessä viihtymään. 🙂

Juhlavaa viikkoa myös sinne! ❤

-Rosa

 

Luonnollinen ja nopea päivämeikki

…Tai miksei vaikka iltameikkikin? Rakastan meikkaamista! Voisin käyttää meikin tekemiseen tunteja aikaa. Tällä hetkellä se on kuitenkin vain haaveajattelua, sillä nykyisin en meikkaile yksin, vaan minulla on hyvin usein 1-vuotias assistentti “apuna”. Joten mitä vähemmän aikaa siihen kuluu, sitä parempi. Hyvät tuotteet ovat kaiken A ja O. Kallis ei automaattisesti tarkoita hyvää. Markkinoilla on paljon edullisita kosmetiikkaa, jossa on hyvä pigmentti sekä kestävyys. Sekä paljon kallista, josta ei voi sanoa samaa. Muutamia vuosia sitten sokeuduin ajatukselle, että mitkään markettimeikit eivät meikkipussiini kuulu. Tuhlasin ties kuinka paljon rahaa meikkeihin vain niiden brändin takia. Toki on näissäkin erittäin hyviä tuotteita, mutta kaikki ei niitä todellakaan ole, esimerkiksi peitevoiteissa ja luomiväreissä on suuria eroja! Onneksi silmäni ovat auenneet tämän asian suhteen ja ei tarvitse tuhlata joka kerta maltaita päivittäessään meikkivarastoja. 😉

Joka tapauksessa, jos lähdetään meikkipohjasta, käytän seuraavia tuotteita tällä hetkellä. Estee Lauderin Double Wear Nude- meikkivoide on ollut todella hyvä. Se on riittoisaa ja ihanan kevyttä. Peittää hyvin, mutta jättää myös kuulaan pinnan iholle. En pidä yhtään, jos meikki tuntuu pakkelimaiselta! Markettikosmetiikasta suosikkini on ollut jo pitkään Lorealin True Match, mutta näin talvisaikaa se ei ole tarpeeksi kostetuttava minun todella kuivalle iholle.

Peitevoiteena tällä hetkellä suosin Smashboxin nestemäistä peitevoidetta. Tämä on ollut ihan hyvä, mutten ole vieläkään löytänyt voittanutta Lorealin True Match peitevoiteelle. Sille vanhalle versiolle siis. He menivät muuttamaan sitä ja tämä uusi ei mielestäni ole yhtään niin hyvä. Haisee oudolle, värit eivät ole yhtä hyvät ja peittävyys on myös mielestäni huonompi. Koska äitiys on tuonut mukanaan tummat silmänaluset ja silmäpussit, on tämä Joe Blascon klassikko valovoide aamujen pelastus! Ja mikä parasta, tämä kestää vuosia! Tätä ei tarvitse laittaa kuin todella vähän kerralla. 🙂

6174646336_img_0046

Pohjameikin kiinnitän IsaDoran värittömällä irtopuuterilla ja varjostukset teen yleensä tällä samaisen merkin Face Sculptor paletilla. Lopuksi vielä poskipäille sipaisu Macin persikan väristä poskipunaa antamaan raikkautta kasvoille.

6174646336_img_0048

Tykkään tehdä arkimeikissäni kevyet rajaukset silmiin. Tällä Cliniquen tussimaisella rajauskynällä saa tehtyä helposti arkeen sopivat ohuet rajaukset. Myös iltameikkiin sopivat näyttävämmät rajaukset onnistuu tällä myös hyvin. Kestävyys erinoimainen niin vesisateessa kuin hikijumpissa. 🙂 Samoin kuin tässä Lancomen uutuus mascarassa. Aivan huippu! Antaa todella hyvin tuuheutta ja pituutta. Tässä on myös ihanan syvän musta sävy.

Käytän lähes aina arkimeikissäni luomivärejä. Yleensä näitä paletin haaleimpia, mattaisia sävyjä, kun taas iltameikissä saa kimaltaa. 😉 Olen aina luottanut ruskean sävyisiin luomiväreihin, mutta kosmetologiksi opiskellessani avasi meikkaaja-makseeraus opettajamme tässä(kin) meikkiasiassa silmäni. Nimittäin ruskeansävyiset luomivärit tekevät helposti katseesta väsyneen, tunkkaisen ja jopa itkuisen näköisen. Etenkin, jos häivytystä ei ole tehty huolella. Koulussa ollessani huomasin kuinka oikeasti tällaiset muuretut violetin ja viininpunaiset sävyt toimivat omissa sini-vihreissä silmissäni. Ja ei tarvitse pelätä, että värit pomppaavat meikistä esiin, kun on häivytykset tehty hyvin. Katse on heti paljon kirkkaampi, kuin ruskean sävyillä. Toki niitä tulee myös käytettyä, mutta silloin tykkään tehdä häivytykset esimerkiksi persikan sävyisellä luomivärillä, joka antaa heti fressin vivahteen katseelle.

6174646336_img_0044

Sitten vuorossa olisi huulimeikki. Se on arkena itselläni usein neutraali. Teen yleensä aina rajaukset tällä Isa Doran nuden pinkillä rajauskynällä. Tykkään tästä, koska se ei ole liian ruskea ja todella lähellä omaa huulten väriä. Tällä hetkellä tuntuu olevan trendinä se, että rajataan huulet yli omien huuli ääriviivojen, jotta se loisi näyn paksummista huulista. Valitettavan usein huomaa rajauskynän olevan kantajallensa aivan liian väärän värinen, jolloin illuusio paksummista huulista näyttää lähinnä sirkuspellelle. Eli näiden kanssa kannattaa olla oikeasti tarkkana! Olen itsekin kompastanut tähän virheeseen. Ja sitä kun ei huomaa itse välttämättä pelistä tai selfieistä, vaan yleensä muiden ottamista kuvista.. Jännä miten oma silmä tottuukin kaikenlaiseen.. 😀 Kun rajaukset on tehty ja huulet väritetty kokonaan, laitan usein nuden pinkkiin taittavan huulipunan ja toisinaan myös huulikiillon päälle. Lumenen huulikiillot ovat olleet jo vuosia suosikkejani. Pidän todella paljon näistä uutuus huulikiilloista! Kiiltää hyvin, kosteuttaa, ei tahmaa eikä maistu/haise pahalle (niinkuin useat).

6174646336_img_0047

Viimeiseksi muttei todellakkaan vähäisemmäksi teen kulmat. Joka on ehkä jopa pakkomielteeni.. Kaverini tietävät, miten tarkka olen näiden kanssa.:D Olen kokeillut varmaaan kaikki markkinoilla olevat kulmakynät, -geelit, -värit jne. Ehdottomasti paras on tämä Anastasia Beverlyhillsin puuterimainen kulmaväri. Minulla on käytössä tästä väri Taupe, joka sopii hyvin viileän vaaleille. Kuvasta puuttuu tällä hetkellä lopussa oleva Cliniquen pehmeäkärkinen kulmakynä, jolla yleensä rajaan kulmien ulkoreunat. Sen jälkeen täytän kolot tuolla edellämainitulla kulmavärillä ja lopuksi vielä harjaan ne järjestykseen tällä Lumenen kulmakarva geelillä.

6174646336_img_0042

Kivaa keskiviikon jatkoa!

-Rosa

Joulunodotusta

 

6176721488_img_00316174608816_img_00306174608816_img_00326174608816_img_0027

Heipä hei pitkästä aikaa! Vihdoin ja viimein sain hommattua uuden kameran vanhan rikkoutuneen tilalle ja pääsen taas päivittämään blogia.. Kun nuo iphonen kuvat nyt on mitä on.. Ja niin ihanaa päästä ottamaan kunnon kuvia myös tuosta meidän pikkuisesta taaperosta.<3  Tässä on taas tovi vierähtänyt viimeisestä postauksesta. Päivät on mennyt ohi niin nopeasti tässä viime aikoina, että tuntuu ettei ylimääräistä aikaa ole jäänyt millekkään. Lisäksi taukoon vaikuttanut koulussa ollut tenttirupeama, joka on nyt onneksi loppu, ainakin hetkeksi.

Marraskuu on tuonut mukanaan sen ainaisen pimeyden, joten se on varma merkki siitä, että aika kaivaa joulukoristeet varastosta ja laittaa glögit lämpenemään. 😉 Itse olen aika maltilla vasta laitellut noita esille, mutta tänään kun mies tulee töistä kotiin, olisi tarkoitus laittaa tähdet ikkunoihin ja muuta pientä kivaa.. 😀 Tänä vuonna näyttää joulusisustamisessa näyttää olevan entistä enemmän in kaikki mustat, simppelit koristeet. Kaupoissa on paljon mustia joulutähtiä, kynttelikköjä jne. Itse pidän paljon tällaisista, perinteisen joulun värien ohessa. Vaikka äkkiseltään ajattelisi mustan olevan todella kova väri, tuo se yllättävän paljon raikkautta ja kontrastia sisustukseen. Etenkin meillä, kun on melkoisen vaalea (lue valkoinen) väri maailma kotona, niin pienet mustat yksityiskohdat ovat mielestäni hauskoja. Lisäksi olen ihan hurhatanut kaikkiin pieniin kuusi viritelmiin.. 😀 Valitettavasti me joudumme ostamaan kaiken kuusiin liittyvän tekokasvien muodossa, sillä itse olen sen verran pahasti allerginen kaikille kasveille. Onneksi nämä feikki kuuset/kasvit ovat menneet aika paljon eteenpäin ja näyttävät (ainakin kaukaa katsoen) melko oikeilta.

Ahhh olen niin jouluihminen!! 😀 Rakastan kaikkea, mitä siihen liittyy, niin valoja, lahjojen ostoa, paketointia, tunnelmaa, joulu ruoasta puhumattakaan. Joulun ansiosta tämä vuoden synkin ja pimein, ehkä jopa masentavinkin vuodenaika tuntuu hujahtavan ohi kuin siivillä, iloisissa fiiliksissä. 🙂 On ihanaa, kun saa viettää kiireetöntä laatuaikaa perheen parissa ja nähdä sen perheen pienempien joulutohinan. Voi sitä heidän joulupukin ja -lahjojen odotuksen määrää! Se on jotain niin suloista. ❤ Meillä on vielä lahjat ostamatta, mutta tänä vuonna aiomme olla tässä fiksuja ja ensi viikonloppuna koitamme ostaa mahdollisimman monet lahjat. Sitten ei tule sitä viimehetken paniikkia ja stressiä siitä asiasta. 🙂

Tästä viikosta on tulossa kiva. Huomenna pääsen istahtamaan kampaajan penkkiin ja perjantaina meillä on miehen kanssa piiitkästä aikaa date night ❤ Lisäksi meillä tulee käymään muutamia ystäviä tällä viikolla, niin mikäpäs sen parempaa.

Tunnelmallista alkavaa viikkoa!

-Rosa

 

Here I m !

IMG_5424

Heipparallaan pitkästä aikaan! Täällä on lievästi sanottuna pitänyt haipakkaa taas viime kuukaudet, joten tästä syystä blogi jäänyt hetkeksi täysin sivusuun! Pahoittelut tästä! Kuitenkin on ollut kiva huomata, että tasaiseen tahtiin olette jaksaneet käydä siitä huolimatta katsomassa, olisiko täällä tapahtunut mitään. Ei ole ollut ei, paitsi now Im back! 😉

Tosiaan, viime keväänä repäsin ja luin itseni ammattikorkeakouluun sisään. Kyseinen AMK ei ole samassa kaupungissa, joten hieman sumplimista on tämä vaatinut. Nyt kun olen vielä vauvan (tai siis taaperon, mutten vielä suostu sitä myöntää) kanssa kotona syksyn, suoritan kursseja virtuaalisesti kotoa käsin. Ennen kun koulu alkoi, ajattelin että helpostihan ne tuossa sivussa menee. Aina kun baby on unilla niin kivasti läppäri auki ja vähän koneen näpytystä. Noh… Ei se ihan niin easy juttu ollutkaan ja melkoisen nopeasti tämä tyttö palasi maanpinnalle.. Ensinnäkin olin niin innoissani kouluun pääsystä, että kahmaisin melkoisen määrän opintopisteitä heti tälle syksylle. Siihen päälle sitten vielä kaikki tämä “arki sirkus”. Neiti kun menee tällä hetkellä sellaista kyytiä eteenpäin, ilman järjen hiventäkään, niin voitte arvata, että pikkaisen kiirettä pitää hänen kanssa. Häntä ei voi tällä hetkellä jättää oikeasti sekunniksikaan valvomatta. Sitten kun hänet saa väsytys taktiikalla unten maille, on siinä vaiheessa itsellä akut suhteellisen tyhjät. Tähän sitten päälle vielä yliaktiivinen (mutta maailman kiltein <3) koira ja kaikki muu arkeen liittyvä häppeninki.. Tässä vaiheessa pitäisi avata kone ja alkaa koulu hommiin, mutta valitettavan usein löydän itseni sohvalta, miehen kainalosta ja ihan tajuttomana..

IMG_5505

IMG_0033

En kuitenkaan valita. Onhan tämä aivan mieletön tilaisuus, että pääsin ensinnäkin kouluun sisään! Lisäksi tämä opiskelu into mikä on jotain sellaista, jota ei ole minulla kyllä ikinä ennen ollut. 😀 Ehkä ikä tekee tässäkin tehtävän? Tänä päivänä, kun yhä harvempi ihminen tekee vain sitä yhtä työtä koko elämän, on niin pirun tärkeää, että on jokin pohjakoulutus. Sen ymmärtää nyt paremmin, kun silloin parikymppisenä. Lisäksi työelämä muuttuu kokoajan sellaista vauhtia, että ei auta kun pysyä perässä ja kehittää itseään. Siinä asiassa kun ei ole ikinä valmis ja vain taivas on rajana! 😉

Rehellisesti sanottuna, en olisi ikinä uskonut, että pääsen. Lähdin kokeilemaan vain huvikseni, kuinka paljon jäisin pistemäärästä, jolla pääsee sisään, mutta toisin kävikin.. 😀 Joka tapauksessa, tällaisen härdellin pyörittäminen on vaatinut veronsa meikäläisestä viime ajat, mutta nyt onneksi asiat etenee mukavasti omalla painolla eteenpäin ja jää taas vähän aikaa tännekin. pinterest

Kuva: Pinterest

 

 

Kuullaan siis pian!

❤ Rosa

Helppo, terveellinen ja herkullinen smoothie

image

image

Huomenta päivää! Itse lukeuduin niihin ihmisiin, joilla ei tee mieli lämpimällä ilmalla niinkään kunnon ruokaa. Vaikka viime vuodet erilaiset smoothiet on ollut kovassa huudossa, en ole niitä jaksanut kuitenkaan sen kummemmin tehdä, ennen viime kesää.. Lämpöiset ilmat ja oma lämpöpatteri masussa, niin ei  napannut mikään ruoka sitäkään vähään, kuin normaalisti. Silti oli pakko syödä jotain koko ajan, koska huomasi heti omassa voinnissa, kun verensokerit pääsivät laskuun. Tällöin löysin smoothiet uudestaan.

Nykyään olen myös “pakottanut” mieheni juomaan niitä ja ai että miten helppo sinne onkaan piilottaa avokadot, salaatit, marjat ja muut vehreät ja vihreät, joita lihansyöjä mies ei välttämättä muuten lautaselleen valitsisi.. 😀 Kohta kun pikkuneidilläkin tulee vähän ikää lisää, saa hän myös osansa näistä. 🙂 Jokatapauksessa tässä tulisi tämän hetken ehdoton lemppari resepti!

Raastettua Inkivääriä

Avokado

1dl mustikoita

Banaani

loraus maustamatonta luomu jugurttia

n. 1 dl ananasta

Kourallinen pinaattia

2 rkl kookosöljyä

Päälle tykkään vielä viipaloida esimerkiksi mansikoita. Niin paljon terveyttä, niin herkullista ja ennen kaikkea nopea ja helppo tehdä! 🙂

 

Pian pakataan auto, käydään kaupassa ja lähdetään mökkeilemään. Rattoisaa tiistaita! 🙂

-Rosa

 

 

Viikonloppu Pohjois-Savossa

image

imageimage

image

image

Mukavaa maanantaita! Meillä viikonloppu hurahti nopeasti mukavassa seurassa. Olimme miehen äidin luona käymässä Pohjois-Savossa. Saimme nauttia aivan älyttömän ihanasta kesäsäästä! Aurinko paistoi ja lämpöä riitti. Toisin on tänään.. Lauantaina käväisimme myös Kuopiossa moikkaamassa ystäväpariskuntaa ja heidän pikkuista vauvaa. Meidän “vauva” tuntui niiiiin isolta sen jälkeen. 😀 Eihän hän tosin enään mikään kovin pieni vauveli ole.. Pian tulee 8kk:tta mittariin, mennään jo kovaa vauhtia eteenpäin ja maidotkin juodaan itse tuttipullosta. Miten tämä aika näin nopeasti on mennyt!?

Mies on nyt kesälomalla toista viikkoa ja huomenna suuntaamme kohti Keski-Suomea meidän kesämökille. Olemme näillä näkymin ainakin torstaihin saakka siellä. Muita sen kummempia lomasuunnitelmia ei meillä ole. Lähinnä kotona olisi tiedossa tyttären huoneen laittoa (siitä oma postaus tulossa) ja seinän maalausta.. 😀 Ajateltiin kyllä, että olisi kiva joku päivä käydä Suomenlinnassa piknikillä, jos säät vain sallii..

Nyt laitan pikkuneidin unille ja suuntaan itse salille pitkästä aikaan. Hyvä käydä noita grillimakkaroita edes kerran viikossa sulattelemassa.. 😀 Ihanaa viikonjatkoa ❤

-Rosa

Long time no see!

imageHeipparallaan pitkästä aikaan! Täällä on tullut pienoinen blogitauko, sillä tässä on ollut kaikenlaista ja nyt ollaankin itse jännän äärellä. Tästä kerron lisää myöhemmin. 😉 Jokatapauksessa, olen nyt keskittynyt tähän 100%, aina kun vaan on ollut paikka, eli siis kun pikkuneiti on ollut unilla. 😀 Tänään jo helpottaa aavistuksen ja perjantaina sitten kunnolla, joten pääsen sitten taas keskittymään blogiin! 🙂 Kiitos silti teille kaikille, jotka olette käyneet kurkkimassa blogia, vaikkei tänne ole päivittynyt mitään uutta viime viikkoina. See you soon!

-Rosa