Mökkiviikko

image.jpeg

Mukavaa lauantaita! Täällä ollaan palailtu mökkireissulta kotiin. Oli kyllä kiva reissu! Ruokaa, saunomista, paljuilua ja hengailua hyvässä seurassa. 🙂 Ja kaikenlisäksi sattui todella hyvä sää!! Nyt pyykkikone laulaa jo toista kertaa tänään ja samalla bookataan pari hotellia ensi viikolle. Silloin nimittäin auton nokka kääntyy kohti pohjanmaata. Samalla reissulla olemme yhden yön myös vanhassa kotikaupungissani Tampereella. ❤ Sieltä suuntaamme sitten juhannuksen viettoon mökille. Ei paljon kotona siis tule nyt oltua, mutta miehen loman jälkeen taas näissä nurkissa tulee pyörittyä aiivan riittävästi. 🙂 Ihanaa lauantai-illan jatkoa!

 

-Rosa

 

 

Mökillä

image

Aurinkoista sunnuntaita! Me avasimme eilen tämän kesän mökkikauden. Oli ihanaa päästä käymään siellä pitkästä aikaa. Viimeksi kun siellä olimme, oli mennyt jo laskettuaikani muutamalla päivällä yli. Muistan, miten raivolla haravoin siellä ja painoin hommia sen toivossa, että synnytys olisi käynnistynyt. Eipä käynnistynyt, mutta tulipahan siistiä.. 😀  Tyttäremme oli kyllä ihan innoissaan tuolla. Oli niin paljon nähtävää ja uutta ihmeteltävää kokoajan. Ja toinen joka oli innoissaan, oli koiramme… Se ravasi järvessä ja aina sen jälkeen sai hullun hepulin, jonka jälkeen uudestaan lutakkoon. Oli muuten eilen illalla ja on edelleenkin meillä erittäin rauhallinen ja väsynyt koira! 😀

Mökin tontilta on kaadettu paljon puita viime syksynä, joten risusavottaa siellä on ollut kerrakseen tänä keväänä. Lisäksi isäni hommasi sinne paljun ja eilen suunnittelimmekin sille paikkaa. Tosin kaikilla tuntui olevan omat näkemykset siihen, minne se tulee. 😀 Itse en tykkää yhtään kylmästä vedestä! Helposti saatan olla koko kesän uimatta, (kuten esimerkiksi viime kesänä), niin on kyllä ihan superia saada palju tuonne! Pääsee tämäkin vilukissa lillumaan veteen saunomisen yhteydessä. 😀 Luulen, että muutenkin tulee mökkeiltyä tänä kesänä enemmän kun aikoihin. Viime vuodet on tullut juostua enemmän ja vähemmän erilaisilla festareilla sun muilla sellaisilla, joten tuolla käyminen on jäänyt vähän vähemmälle. Nyt kuitenkin, kun tilanne on “hieman” muuttunut, on paljon kivempi viettää rauhallisia mökkiviikonloppuja. Siellä on niin helppoa olla, kun ei tarvitse koiraakaan lenkittää, sillä se hoitaa itse omat lenkkinsä. 😀

Tämä sunnuntai on puolestaan kulunut pääasiassa kotoillessa, kaupassa käyntiä lukuunottamatta. Nyt tytär sekä mies on päiväunilla ja ajattelin mennä itsekin pienet torkut ottamaan. Myöhemmin iltapäivällä suuntaamme serkkuni synttäreille ja sitten onkin kuulemma luvassa Suomen lätkäpeli. Ajattelin tosin hyödyntää tuon ajan joko lähtemällä lenkille tai salille. Jokatapauksessa, kivaa sunnuntain jatkoa!

-Rosa